Hupparit on saapuneet, tulkaahan noutamaan omanne. Uusia tilauksia tuli sen verran lisää, että teen uuden tilauksen tällä viikolla. ELI JOS JOKU HALUAA VIELÄ HUPPARIN, NIIN NOPSAAN! Hupparin saa vetoketjulla tai ilman, hupulla tai ilman, isolla tai pienellä logolla ja tietty omalla nimellä tai ilman. Vaihtoehtoja on paljon, senkun yhdistelee mieleisensä.
Vappubrunssilla kävi mieletön määrä ihmisiä, mutta siitäkin jäätiin henkiin. Haluaisimmekin tietää brunssin valtavan suosion syyn. Itse epäilemme runsasta, kalaisaa valikoimaa. Mitenkäs hinta/laatusuhde? Pöydän antimia maistelleet voivat kommentoida tähän päivitykseen tai yksityisviestillä brunssia, hintaa sekä uusia ideoita seuraavaa kertaa varten. Seuraavalla kerralla pyrimme ottamaan entistä paremmin huomioon myös erikoisruokavaliot.
Tähän vappuviikkoon mahtui myös toinen iso tapahtuma, kun ravintolassa järjestettiin aivan ihana yksityistilaisuus. Rakkaus on ehdottomasti parasta maailmassa! Vielä kerran onnittelut hääparille ❤
Aikamoista on siis taas ollut ja melkoinen määrä jo pelkästään ruokittuja ihmisiä tähän viikkoon mahtunut. Henkilökunta kiittääkin kaikkia kaikkiin kekkereihin osallistuneita. Kivaa järjestää, kun tulette aina paikalle. Kiitos ❤
Nyt vähän toipumista, uusia suunnitelmia ja täyttä laukkaa kesää kohti. Meitä ei eilisen kaltaiset pienet lumisateet jarruta – päinvastoin – paremmin luistaa, kun on vähän liukasta 😀 Kuulumisiin!
#klaavallakarrinpuomiin